maanantai 23. marraskuuta 2015

Dolphin Point

Dolphin Point


Virheistä on yleensä tapana oppia, mutta toisin kävi taas. 
Eilen mietittiin, että minne päin sitä lähdetään. Oltiin oltu koko päivä Kiaman keskustassa. Näimme sattumalta parven delfiinejä uiskentelemassa eräässä rannassa. Tuntuu uskomattomalta, että täällä niiden näkeminen on ihan arkipäivää.

Päätettiin ajella lähelle Ulladullaa, joka on suloinen pieni kaupunki New South Walesissa. Tsekattiin huippu ilmainen leirintäalue rannalta ja mielissään lähdettiin matkaan. Mikäpä olisi sen ihanampaa, kuin herätä aaltojen loiskeeseen ja hypätä suoraan teltasta mereen.

Mutta unelmat eivät aina toteutudu, ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Tienviitat veivät meidät national parkiin keskelle pimeää metsää. Tie oli rosoinen ja Toyota joutui taas kovalle koetukselle. Kai siellä jossain metsän takana olisi ollut nukkumapaikka, mutta aiempien kokemuksien vuoksi teimme uffet ja palasimme takaisin kaupunkiin. Etsittiin nukkumapaikka motellista, nautittiin ihanista yöunista ja herättiin aamulla virkeänä.

Syötiin ihana aamupala ja suuntasimme kohti Dolphin pointia, sillä halusimme nähdä delfiinejä lähempää. Paikka osoittautui aivan uskomattoman hienoksi rannaksi. Niin kirkasta turkoosia vettä ja valkoista hiekkaa. Aamulla siellä oli laskuvesi, joten vesi oli matalalla ja Delfiineitä ei näkynyt. Ehkä myöhemmin nousuveden aikaan meillä on parempi tuuri. 





















Työnhaku jatkuu edelleen, joskin hieman heikoin tuloksin. Nyt lähtään kokkailemaan ja sen jälkeen katselemaan, näkyisikö niitä delfiinejä!

Terkuin: tytöt



perjantai 20. marraskuuta 2015

Sydney



Paljon olisi kirjoittavaa, mutta jälleen ongelmana on netin ja sähkön puute. Tällä hetkellä istutaan mäkkärissä, kuten viikko sitten perjantaina tähän aikaan. Täällä on puolen tunnin ilmainen wifi. Anteeksi siis kirjoitusvirheet ja kuvien väärä järjestys.

Viikko sitten perjantaina istuttiin siis Byron Bayssa mäkissä ja mietittiin, minne päin lähtään ajelemaan. Oli satanut pari päivää, ja viikonloppu kaupungissa kuulosti liiankin hyvältä. Pakattiin auto ja ahtauduttiin seitsemästeen Toyotaan. Etsittiin ilmainen leirintäalue suunnilleen puolesta välin matkaa. 

Oli pimeää ja pahaksi onneksi leirintäalue oli keskellä metsää, korkean vuoren päällä. Arvata saattaa, että seitemän henkilöä matkatavaroineen painaa paljon, ja auto oli melkoisella koetuksella. Lämmöthän siinä nousi, ja vähän pelotti, että jäädään välille. Puhelimissa ei ollut kenttää ja tilanne oli muutenkin kammottava. 

Kun sitten lopulta päästiin perille, lähti Bone urheana tarkastamaan, miltä naisten vessa näyttää. Aiempien leirintäalueiden vessat olivat sen verran karmeita. Yhtäkkiä ulkoa alkoi kuulua huutoa ja Bone hyppi yhdellä jalalla auton vieressä. Alkoi kamala tohina, ja huuto yltyi. Syyksi selvisi iilimadot, joita maassa oli pilvin pimein. Kolme matoa oli kiinnittynyt Bonen jalkaan, ja yksi yritti kovaa kyytiä päästä pottuvarpaan kynnen alle. Onneksi Vive pysyi viilipyttynä muiden poikien panikoidessa, ja sai irroitettua madot pinseteillä. Kauhusta kankeana päätettiin lähteä etsimään nukkumapaikkaa jostain sisätiloista. Löydettiin lähistöltä motelli, jossa tyytyväisinä nukuttiin yö. 

Seuraavana päivänä ajeltiin Sydneyhyn. Heitettiin Dani kotiin, ja jatkettiin matkaa kuudestaan. Varattiin viikonlopuksi hotelli Sydneyn liepeiltä. Käytiin kaupungilla, nukuttiin ja syötiin hyvin, käytiin Sealifessä ja Blue Mountainsilla ja rahaa paloi. Ilmat olivat sateisia, ja siksi emme nähneet kaikkea, mitä olisimme halunneet. Aloitettiin työnhaku, joka osoittautui hankalammaksi, kuin luulimme. Eräältä kurkkufarmilta luvattiin töitä, mutta farmari teki oharit, eikä vastannut puhelimeen, kun yritimme tiedustella töiden alkua. Onneksi meillä on hyvin säästöjä, joten ei tarvitse panikoida, jos töitä ei heti saa. Kuudelle henkilölle on haastavaa saada töitä samalta farmilta, joten ollaan varauduttu, ettei ihan heti päästä töihin.

Suunnitelmana on edelleen jatkaa matkaa etelään. Yritetään kirjoitella, aina kun päästään Mäkkärin ilmaiselle wifille. 





















Terkkuja Suomeen. Me nautitaan auringosta!

Paluu leirielämään


Kiama

Ilmat lämpeni sen verran, että uskaltauduttiin takaisin telttailemaan. Ajeltiin Sydneystä jonkin verran etelään. Löydettiin sen verran ihanan näköinen paikka, että oli pakko jäädä vähän pidemmäksi aikaa. Kiama, aivan täydelliset maisemat ja hiekkarantoja turkooseine vesineen kaupunki pullollaan. Ilmat ovat olleet lämpimiä. Eilen lämpötila nousi yli 35 asteen, josta johtuen kaikilla helottaa naama punaisena vieläkin.  

Muutama päivä on kulunut lähinnä rannalla loikoillessa ja uidessa. Kun on ollut päivän aalloissa, illalla nukkumaan mennessä tuntuu, kuin keinuisi edelleen. Pojat haaveilevat surffilaudoista, mutta tilanpuute estää niiden oston. Seuraavana hankintalistalla taitaakin olla kattoteline. Marttakin on oppinut uimaan ja taitaa olla koko porukan innokkain vesipeto. 

Töiden etsiminen jatkuu taas maanantaina. Ollaan huomattu, että täällä ihmiset lupailevat paljon, mutta eivät pidä lupauksiaan. Eräs kirsikkafarmi oli kiinnostunut meistä ja sovittiin soittoaika eiliselle, mutta eipä farmari sitten vastannutkaan puhelimeen. 

Nyt lähtään viettämään lauantaita porukalla. Juho lupasi kokkailla meille herkkuaterian. Ensi yön nukkumapaikasta ei ole vielä tietoa, mutta siihen on totuttu. Tässä vähän kuvia näistä upeista maisemista.












Paikkana siis Bombo beach.

Chiao!


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Viikon kuulumiset

Viime viikko, Byron Bay ja Nimbin



Lähdettiin Brisbanesta viime viikon perjantaina. Käytiin telttakaupoilla Anakondassa. Saatiin poistomyynnistä hyvät vedenkestävät teltat. Hommailtiin ruuanlaittovälineitä, pesuaineet ja patjat.  Lähdettiin ajelemaan kohti Byron Bayta. Löydettiin ilmainen leirintäalue Byron Bayn liepeiltä, Yelgun Rest Area. Alueella oli vessa ja valaistus. Juomavettä tai suihkua ei ollut. 

Pelottavaltahan se retkeilyelämä tuntui yhtäkkiä, ja muutama yö meni totuteltaessa. Meillä ei ole ollut siis viikkoon sähköä, jääkaappia tai suihkua. Byron Bay on muuten eri osavaltiossa kuin Brisbane, joten kello on täällä tunnin enemmän, eli yhdeksän tuntia edellä Suomen aikaa.

Nopeasti tähän leirielämään sitten tottui. Suihkuhommat on hoidettu yleisillä suihkuilla rannoilla. Aluksi kyllä hävetti aivan mielettömästi lyödä shampoot päähän, mutta enää ei tunnu missään. Eilen tytöt pääsi viuhahtamaan maksullisen leirintäalueen suihkuun, ja voi kuinka ihanalta se lämmin suihku tuntuikaan. Retkikeittimellä ollaan saatu loihdittua maittavia aterioita. Ei ole oikeastaan ruokaa, mitä emme voisi valmistaa. Ruoka maistuu paljon paremmalle luonnossa. Ja mikä sen mukavampaa, kuin syödä itse tehtyä pihviä meren rannalla. 

Eniten vastusta on tuottanut hämähäkit ja muut ötökät. Pimeän tullen ötökät liikkuvat kohti valoa, joten esimerkiksi vessan seinät ovat yleensä täynnä hämähäkin seittejä ja hämähäkkejä. Ollaan muutamia kertoja nähty aika isoja hämähäkkejä. Ei paljon Suomen hämähäkit ja elukat tunnu tässä vaiheessa miltään.

Ollaan kyllä nähty niin paljon. Luonto on täällä niin kaunis ja maisemat silmiä hiveleviä. Ihmiset ovat niin auttamishaluisia ja ystävällisiä. Vaikka leirielämä on välillä rankkaa ja kuluttavaa, niin ei sitä valvottua viimeyötä enää muista, kun kokee niin paljon huikeita juttuja. Suunnitelmana olisi, että lähdetään aivan etelään, ehkä Perthiin asti. Koitetaan etsiä farmihommia, ja mahdollisuuksien mukaan mennään välillä töihin. Toyota on kuljettanut meitä vielä toistaiseksi, vaikka ahdasta onkin.

Meillä on niin mukavaa. Stressistä ei tietoakaan ja päivät menevät omalla painollaan. Välillä kenelläkään ei ole tietoa mikä päivä on, paljonko kello on ja missä mennään. Tämä on sitä elämää...
Tässä teille kuvapläjäys viimeiseltä viikolta:


Lähdössä 











 Nimbin








 Terveisiä naisten vessasta

Yritetään kirjoitella aina, kun vaan saadaan netti pelaamaan..

T: Tytöt