perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kaupunkielämää ja suunnitelmat uusiksi

Salla

Yli 8000 kilometriä reissua takana ja taas ollaan Brisbanessa. 

Oltiin pari viikkoa Byron Bayssa ennen tänne tuloa. Otettiin ensin viikoksi leirintäalueelta paikka ihan Byronin keskustasta ja toinen viikko nukuttiin tutussa ja turvallisessa Yelgunissa. Käytiin surffailemassa ja tutustuttiin kivoihin tyyppeihin. Vive tapansa mukaan kolhi polvet auki, vaan se ei menoa hidastanut. Pääsi kai se loppuajasta "ständäämään" melkein aina.

Siinä viikon Byron Bayssa oleskelun jälkeen huomattiin Martan kanssa, että aurinko oli polttanut meidän hiukset aivan poroksi. Päätettiin tehdä jotain meidän hiuskuontaloitten eteen, ja aloitettiin tuollainen "No Poo- kokeilu". Me ei siis käytetä ollenkaan shampoota hiusten pesussa. Luettiin netistä, että tosi moni on tätä kokeillut, ja hiusten kunto on parantunut huomattavasti. Ensimmäiset päivät oli aika iisejä, kun surffattiin paljon ja hiukset oli ihan sekaisin muutenkin. Nyt on mennyt huomaamatta kolme viikkoa, jonka aikana oon kerran pessy laimennetulla shampoolla. Vesipesulla siis mennään. Ja oikeasti tää vissiin tuottaa tulosta. Yks päivä tuossa Vive totes, että mun hiukset näyttää paljon terveellistä ja paremmilta, kuin aiemmin. 

 Niin. Byronista lähdettiin viime viikon maanantaina. Silloin oli vielä suunnitelmissa ajaa Cairnsiin asti, ja katsella työhommia vasta sen jälkeen. Siinä matkalla, Brisbanen kohdalla saatiin päähänpisto, että käydään kysymässä yheltä kylmävarastolta duunia. Reissaaminen on ihan huikeeta, mutta toisaalta sitä alkoi kaipaamaan sitä, että on edes vähän aikaa paikaillaan, pystyy kunnolla tutustumaan muihin ihmisiin, on suihku ja puhtaat kamppeet.

Vive hoiti homman kotia ja sai työpaikan saman tien. On se vaan niin spesiaali tyyppi, että kukapa sitä ei palkkais. Päivän varoitusajalla piti tehdä päätös, että lähtäänkö lomailun sijaan töihin. Nyt sitten asutaan Brisbanessa hostellissa. Vive käy päivät töissä ja mä yritän etsiä itelle jotain. Vähän tuntuu olevan kiven alla nuo työpaikat täällä, mutta ei jakseta ottaa ressiä rahasta tai mistään muustakaan. (Mulle se tosin tuottaa hieman hankaluuksia, kun oon tunnetusti niin kova stressaaja.) Kokemuksia sitä tultiin tänne hakemaan, joten haitanneeko tuo, että varsinainen "loma" taitaa jäädä vähän lyhyemmäksi ko ajateltiin. Yks aivan hullu kokemus muuten muiden joukossa on se, että joudun ajamaan tällaisessa miljoonakaupungissa yksin autoa. Siis ihan ydinkeskustassa ja ilman Viveä. Aluksi meinasi kuolla, vaan nykyään oon Viven sanoin Rautanen ammattilainen.





Viven polvet sai vähän osumaa

 Yhdet saksalaistytöt samalta leirintäalueelta oli käyny ostamassa läheisestä pikkuliikkeestä helmiä, ja teki aivan ihania koruja. Käytiin Martan kanssa hakemassa "pikkuisen" korutarvikkeita ja oon niiiin koukussa tähän. Pojilla meinas loksahtaa suut auki, kun loppusummaksi korutarvikkeista tuli useampi kymppi...









Käytiin näyttää Ausseille, et miten Suomalaiset pelaa frisbeegolfia. Oli aika surkeet radat verrattuna Suomeen.

On muuten jännä ajatella, että kuusi kuukautta sitten saavuttiin tähän samaiseen kaupunkiin lähes kielitaidottomina. Eilen istuin iltaa englantilaisten likkojen kanssa, ja siinä vanhasta tottumuksesta pyytelin anteeksi surkeeta englantia, kun en jotain asiaa osannut selittää. Mulle sanottiin, että sähän puhut tosi hyvää enkkua. Eilen taas tajusin, että määhän puhun oikeasti aivan hyvin siihen nähden, että puoli vuotta sitten en osannut tilata mäkistä ruokaa tai kertoa lääkärille mikä mua vaivaa. Viime viikon aikana oon käynyt kyselemässä työpaikkoja paikan päällä englanniksi, ja hyvin kyllä on mun kielitaidolla pärjännyt. 


Viime päivinä on ollut vähän enemmän koti-ikävä. Terkkuja ja eiköhän sitä jouluksi tulla kotiin.

Salla

tiistai 19. huhtikuuta 2016

J&J Vielä Maffralaisia

Vielä ollaan Maffralaisia muutaman viikon ajan. Tää on kyllä ollut huippu paikka tehdä farmitöitä. Ollaan asuttu koko aika Cambrai Packpackers hostellissa. Ilmat alkaa viilemään, talvi on tulossa tänne Etelä-Austaliaan. Onneksi päästään kohta ajelemaan kohti pohjoisen lämpöä! Töitä on kyllä mukavampi tehdä näillä ilmoilla. +20 asteen lämpötilassa, minä (Jade) puen töihin kolme pitkähihaista ja kahdet pitkät housut. Mitenhän sitä tottuu Suomen lämpötiloihin tämän jälkeen.. 


Jaden fiilikset, kun pakitti työkaverin autoon. Ja luuli vielä, että kukaan ei nähnyt eikä kuullut mitään.
Onneksi tuli pienet naarmut.
Nähtiin töissä isot savupilvet.

Työmaisemia.


Tinamba
Wine & Food Festivale





Jade ja ihana Suomityttö Roosa.



 Allu ja Jasmin tulivat täydentämään meidän Suomi-porukkaa. 

Pizzapäivä!

Aamulenkillä nähtiin satoja lepakoita roikkumassa pää alaspäin puista.




Saimme terveisiä Suomesta. Ruisleipää ja hirvenkäristystä on ikävä!
Eilen soitettiin töistä, että tänään on vapaapäivä. Tällä hetkellä meidän farmilla ei kasva salaattia, joten sitä lähetetään Queenslandista rekalla tänne 1500 kilometrin päähän. Rekka oli myöhässä, joten me saimme ylimääräisen vapaapäivän. Ja kyllähän se maistui. Aamulla kävimme tilaamassa meille etuteltan tulevaa reissua varten, ja poikkesimme kylässä Roosan luona. 







Terkut kotiin! 
Meillä on täällä niin mukavaa. 

Jade & Juho

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Siistein aamu ikinä

(Salla)

Sovittiin Martan kanssa pari päivää sitten, että herätään aamulla aikaisin katsomaan auringonnousua. Oltiin ajettu yöksi luonnonpuistoon, metsän keskelle ja meren rannalle, ja ajateltiin, että aamulla varmasti eläimet on liikkeellä ja saatettaisiin nähdä kenguruita. 

Herätyskello pirisi puoli seitsemältä aamulla. Väsytti aivan sikana. Lomalla kun olin tottunut nukkumaan hieman pidempään. Salaisesti toivoin, että Martta jatkaisi tyytyväisenä unia, ettei olisi tarvinnut nousta.  Siinä hetken viestiteltiin, ja emmittiin, jäädäänkö nukkumaan vai ei. Onneksi jaksettiin nousta, sillä tää aamu oli ihan varmasti ikimuistoinen.

Oli aivan hämärää, ja hiivittiin metsän poikki meren rantaan. Matkalla törmättiin kahteen kenguruun. Aika lähelle ne uskalsi tulla, vaan hetken päästä luikkivat metsään meitä katselemaan. Kovin uteliaita kun ovat.

Merenranta oli kaunis. Vaan eipä Me auringonnousua nähty, sillä paksu pilvikerros peitti taivaanrannan. Kuvitelmat rannalla lekottelevista kenguruista rikkoontuivat, sillä ranta ammotti tyhjyyttään. Hiljaisena ja mahtavana.

Päätettiin lähteä takaisin autoille. Oli jo valoisaa ja väsymys oli tipotiessään. Laitettiin kahvit tulille, ja nautittiin rauhasta ja luonnon äänistä. Ei varmasti ole mitään parempaa, kuin kahvi luonnossa.

Yhtäkkiä viereisestä pusikosta kuului rapinaa. Pieni ruskea kenguru katseli sieltä uteliaana. Käytiin viemässä vähän mysliä,ja pikkuhiljaa se uskalsi tulla lähemmäksi. Sitten nähtiin jotain aivan uskomatonta. Kenguruun mahasta punnersi ulos pienen pieni kengurunpoikanen. Siinä se oli, kädet pussista roikkuen ja näytti niin tyytyväiseltä. Oltiin aivan ihmeissään.

Siinä me kauan istuttiin ja kenguru uskaltautui kokoajan lähemmäksi. Se kai huomasi, että ollaan ihan kivoja tyyppejä, eikä meitä tarvinnut pelätä. Loppujen lopuksi se oli vain puolen metrin päässä meistä. Poikanen oli niin syötävän söpö, että sitä katsellessa kului tunti jos toinenkin. Aamu valkeni ja muut reissaajat heräsivät viereisistä autoistaan aamupalalle. Kenguru poikasineen loikki metsikköön ja jäi sinne meitä seuraamaan.

Eipä ois uskonut, että jossain vaiheessa näkee jotai näin siistiä. Kai ollaan vähän hulluja, ko tällasesta ollaan näin innoissaan. 

Ps. Varmaan jotain 3000- 4000km ajoa jo takana. Siis MEIKÄ on ajanut. Minä, joka on pelännyt aina ajamista yli kaiken. On ajettu Melbournen ja Sydneyn keskustassa, eikä tunnu enää missään. Paitsi Vivellä hermot vähän kireellä, ko aina kuulema ollaan väärässä paikassa, ko oon ratissa. Mikä siinä on, että oikee ja vasen on niin vaikeita käsitteitä?




















Käytiin muuten tähän asti siisteimmällä biitsillä. (Hyam beach.) Siellä oli valkoista niin hiekkaa, että kun päivän jälkeen lähdettiin autolla liikenteeseen, näytti, kuin olisi suolapurkki kaatunut autoon.





Terveiset kotiin
<3: Salla