(Oon tässä muutaman tunnin yrittäny lähettää tätä. Kuvat ja tekstit vähän väärässä järjestyksessä.)
Kuukauteen ei olla kirjoitettu mitään. Elämä täällä pyörii edelleen töiden ympärillä, eikä ylimääräistä aikaa oo ollut kyllä liikaa. Vaihdettiin kuukausi sitten farmia, ja tehdään tosi pitkää päivää. Kämppäkin saatiin, ja asutaan nyt omakotitalossa. Saatiin pari matkalaista nurkkiin pyörimään, kun Saukkosen Allu ja Jasu ajeli tänne töiden perässä. Ostettiin muutama viikko sitten oma auto, jolla lähtään sitten reissun päälle.
Ensimmäinen päivä tuolla farmilla oli kyllä aika koominen. Meille annettiin puukot käteen ja sanottiin, että salaattia lähtään leikkaamaan. Ensimmäisten minuuttien aikana Jade sai puukosta selkään. Onneksi ei mennyt terä edellä, eikä sattunut mitään isompaa. Siinä selkä vääränä ja sormet kipeinä leikattiin salaattia kaksitoista tuntia putkeen, välissä toki kaksi viidentoista minuutin taukoa ja yksi puolen tunnin ruokatauko. Meininki oli aivan erilainen, kun edellisellä farmilla. Tuntui kyllä, että tästä, jos jostakin, ei tulla koskaan selviämään. Ollaan tultu siihen tulokseen, että se oli kosto laiskimuksille, oltiin opittu liian hyvälle edellisellä farmilla.
Työkavereina meillä on Fitsiläisiä tyyppejä, jotka omassa kotimaassaan saavat dollarin tunnilta, parhaimmillaan joku rikas saattaa tienata jopa pari dollaria. Arvata saattaa, että tahti on kova ja laiskotteluun ei ole aikaa. Alussa työ tuntui aivan ylitsepääsemättömältä, mutta nopeasti siihen tottui, kun opittiin tuntemaan paikan säännöt ja ihmiset paremmin. Fitsiläiset ovat aivan mahtavaa porukkaa. Töissä nauretaan, lauletaan ja pidetään hauskaa. Kukaan ei valita. Vanhin työkaverimme on 72- vuotias sotaveteraani, jota on kaksi kertaa ammuttu jalkaan. Siellä se linkkasee ja leikkaa salaattia nopeammin, kuin kukaan meistä.
Ollaan huhujen mukaan parhaat reppureissaajat ikinä tuolla farmilla. Tottahan tuota on painettu töitä ja näytetty, että mistä suomalaiset on tehty.
Vivellä ei kuulema tunnu missään. Sokkelihommat pakkasella on opettanut miehen niin kovaksi luuksi. (Että kiitos iskälle vaan. Muut on hajonnut jo monta kertaa, vaan Vive se porskuttaa menemään.) Meikkiksen hajoamisista ei sitten puhuta, perus negatiivisella asenteella on painettu menemään. Viikko jäljellä ja sitten alkaa loma. MAKIA!
Terveisiä Suomeen! Meillä on teitä kaikkia hirvee ikävä!
Salla ja Vive































































